Ensimmäiset opiskeluviikot ovat nyt jo takana. Koulu on alkanut melko kevyesti, mutta toisaalta ihan työntäyteisesti.
Opintojen vallitsevana teemana meillä on asiakaslähtöinen valmistaminen (ainakin nyt syksyllä). Käytännössä se tarkoittaa tilaustöiden tekemistä. Jo nyt olemme tehneet "tilaustöinä" avainnauhoja koulumme tunnusväreillä sekä tulevan Suomen juhlavuoden kunniaksi sinivalkoisia/sinisiä avainnauhoja.
Nauhat on valmistettu Kumihimo-tekniikalla, jossa punotaan satiinilankoja yhteen tietyn kaavan mukaisesti. Näin saadaan aikaiseksi raitamainen kuvio (näkyy paremmin 2-värisessä). Nauhojen päihin kiinnitetään lopuksi vielä ns. helat, joihin avainrengas tulee kiinni.
Avainnauhojen lisäksi olen saanut vanhan kertausta, kun olen ollut muutaman uuden opiskelijan kanssa tekemässä kasvivärjäystä. Valitettavasti tämä tuli niin nopealla varoitusajalla (sain tietää vasta saman päivän aamuna, kun aloitimme kasvien keittelyn), että en ehtinyt itse keräämään kasveja. Onneksi koululta löytyi ylimääräisiä kasveja/sieniä, jotta sain tehtyä oman väriliemen :)
Kertauksessa olin siis sen takia, koska ilmaisin aikaisemmin kiinnostukseni kasvivärjäystä kohtaan. Olen jonkun aikaa jo miettinyt, että olisi kivaa tehdä omiakin kokeiluja ja mahdollisesti myydä tai käyttää omissa töissä itse kasvivärjättyjä lankoja.
Alla kuvia vuoden takaisesta kasvivärjäyskerrasta :)
Kasvi/sieni: Samettijalka
Kasvi: Punasipulin kuoret |
- Auri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa! Jätä ihmeessä kommenttia. Ajatuksia? Ideoita? :)